sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Viikonloppu Viimsissä ja Kadriorgin kierros

Kevät on todellakin räjähtänyt käyntiin. Pitkään värjöteltiin viluisina ja tuntui, ettei lämpöä tule laisinkaan, mutta viime päivien aikana on vihdoin tuntunut keväältä. Äkkinäisen lämmön ansiosta kaikki luonnossa valmiina väijymässä ollut vihreä on ponkaissut pintaan ja alkaa jo näyttää hyvältä.

Extempore kevätreissu tehtiin Tallinnan kupeeseen Viimsin kylpylään. Ihan kiva paikka. Ei ihmeellinen, mutta pieni, siisti ja viihtyisä. Allasosastoja oli monenlaisa, ja niihin pääsi lisämaksusta. Kylpyläpakettiin kuului uimahallin ja pienen kotoisen kylpylän käyttöoikeus, lisämaksusta pääsi "lapsettomaan" +18 kylpylään ja lapsillekin oli oma lismaksullinen H2O osastonsa liukumäkineen.

Viimsiä jotkut luonnehtivat Tallinnan Espooksi. Taisipa se sellainen ollakin. Meren rantaan kävelimme ja tulimme Haabneeme rand -rannalle. Pitkät hiekat, matala kivinen ranta ja kymmenittäin joutsenia. Hotellin ikkunasta näkyivät Pohjakönnan trepit, eli siksak-muotoon rakennetut kuntoportaat.





Vapun aatoksi oli luvattu reissun ainoa aurinkopäivä. Silloin suuntasimme Tallinnan keskustaan. Bussi lähti kylpylän takaa ja vei Viru keskukseen. Maksu oli 2 euroa ja lipun sai ostaa bussista.

Kaunis päivä houkutti kävelemään vanhaan kaupunkiin ja etsimään aurinkoterasseja sieltä. Mukavaa oli kierrellä suhteellisen väljässä tunnelmassa, kovin monia turistiryhmiä ei ollut liikkeellä.








Vanhasta kaupungista kävelimme Kadriorgin puutarhaa katsomaan. Hitaasi käynnistynyt kevät ei paljoa näyttänyt. Orvokkeja oli istutettu nurmikkoalueita värittämään, mutta sipulikukat uinuivat vielä. Itse palatsin piha-alueella tehtiin istutustöitä ja kaivettiin muotopuutarhan kukka-altaita pehmeämmiksi. Taimia ei vielä näkynyt. 

Tänä kesänä kannattaa puistoon mennä jos on meinannut, sillä Kadriorg täyttää 300 vuotta! Uskon, että juhlavuoteen panostetaan myös istutusten muodossa. 





torstai 5. huhtikuuta 2018

Aurinkoloma Rovaniemellä

Joen ja vaarojen maisemissa

Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko pääsiäislomaseni ajan.  Rovaniemellä sää oli keväinen, vaikka lunta oli todella paljon, näki jo, että tien penkat alkoivat harmaantua autojen roiskuttamasta loskasta ja vesi Jätkänkynttilän sillan alla oli sula. Sulaveden osuus kasvoi päivä päivältä, kun veden pyörteet hioivat jään reunoja. Siitä huolimatta hiihtäjät ja kelkkailijat vielä rannan vierustaa kulkivat.

Matkani Rovaniemelle taittui Intercityn kyydissä. Yhtä soittoa sai painatella perille asti. Olin varannut itselleni lisämukavuuden varmistamalla paikkani ravintolavaunun yläkertaan, Duetto plus -paikalle. Sitä en osannut kuvitella, että penkkini oli katse ikkunaan päin ja selkä käytävälle. Työtasokin olisi ollut, mutta onneksi läppäri oli jäänyt kotiin. Joukkoon sulauduin kuitenkin asettamalla tablettini pöytäpinnalle.


Saavuttuani perille ja ensimmäistä kertaa tällä asemalla ollen, en tiennyt menettelyistä. Seistä tönötin taksi-tolpan ja -kyltin kohdalla toisen mamman kanssa ja ihmettelin vieressä olevaa pitkää jonoa... ihmisiä suksipusseineen.

Soittelin taksia tilatakseni ja sain kuulla että kaikki autot on lähetetty ja että jonottamalla ainoastaan kyytiin pääsee. Siispä sen pitkän jonon hännille... No suht ripeästi jono lyheni ja koska pakkasta oli alle kymmenen astetta, ei tullut niin kovin kylmäkään siinä seistessä. Kiinalaisturistit kyllä kaivoivat villahuivia ja pipoa lisälämmikkeeksi ja tamppasivat nahkakengissä olevia jalkojaan niin, että lopulta hellyin päästämään heidät jonossa edelleni. Onneksi oli leutoa, tuli mieleeni, että jos pakkaslukemat olisivat olleet 15 asteen nurkilla, olisivat tervetulotunnelmat olleet tyystin toisenlaiset.


En käynyt avannossa. Harmi. Aivan Jätkänkynttilän vieressä oli avantouintipaikka. Ihastelin kuinka uimareitten suojaksi, näkyvyyden ja tuulen, oli rakennettu jäälaatoista sahalaitainen muuri, mutta "paikallisoppaani" tiesi kertoa, että muuri on sitä varten etteivät lumikelkkailijat hurauta avantoon. Siinä ne näyttivätkin kelkat huristavan aivan avannon tuntumassa.

Hyvää ruokaa ja hartautta

Paljon kävelimme ja auringonpaisteesta nautimme täysin siemauksin. Siemauksia saimme myös Ravintola Nilin Rovaniemi-menuun sisältyen.
Nili tuo maahan La Bodega de Pinoson viinejä Alicantesta, Espanjasta. Aivan uuteen viinirypälelajikkeeseen, Airén, sain tutustua talon viinin Vermador Oarganic Whiten myötä. Menu oli oivallinen, palvelu ystävällistä ja keittiön tervehdykset mukavia ja maukkaita yllätyksiä. Menun aloitti mieltä kiihottaen "Luikkuliemi," poron luista kokoon keitetty tymäkkä kuksallinen. Porolle maistui, ja sopiva suolakin siinä oli. Eksoottista.

Pöytäseurani katsoi saaneensa ensimmäistä kertaa eläessään raakaa poroa syödäkseen, mutta kehui sen maukkaaksi maistettuaan. Hyvää se olikin ja leikkautui hyvin pöytään tuoduilla pikku-Martini puukoilla.

Koskapa pääsiäisen aikaan ei ollut tarjolla konsertteja, näytelmiä tai muita ohjelmallisia huvituksia päädyimme musiikillisen annin kaipuussamme pääsiäisyön messuun. Mielenkiintoinen, kaunis tilaisuus. Väkeä oli tullut paikalle mukava määrä ja kirkkolaulu kantautui jylhän kivikirkon seinämistä kaikella hartaudella. Virret olivat uudesta virsikirjasta ja siten kovin outoja, mutta sävelkulultaan helpot säkeistöt saattoi kyllä laulaa hetken kuunneltuaan. Uusi kokemus tämäkin. Kirkkosali on kaunis, Ounasvaaran laelle laskeutuneen Kristuksen silmien alla saa seurakunta istua kaunista alttarifreskoa ihaillen. Fresko on vastikään puhdistettu kirkkaaksi - ranskanleivällä!

Alvar Aaltoa ihaillen

Toisenlaista kulttuuria sain ihastella paikallisoppaan viedessä minua Alvar Aallon suunnittelemaan kirjastoon ja Teatteritaloon. Kirjaston arkkitehtuuri on oivaltavaa! Aivan upea idea ovat kirjastosalin lattiaan upotetut aaltomaljakkomaiset poterot lukupöytineen ja hyllyineen. Vaikuttava oli myös pohjakerroksen musiikkiosasto partituureineen ja eri musiikin osastoineen.

Teatteri eli Lappia-talo oli vaikuttava. Talo on vasta vähän aikaa sitten avattu suuren, ja hintavan, remontin jäljiltä. Puhtoista ja kaunista olikin. Aallon tyylille uskolliset tummansiniset, keraamiset laattaseinät välkkyivät ulkona vilahtelevaa auringonkiloa ja seinien kuvakudokset ja maalaustaide loivat harmonista tunnelmaa. Lieneekö lattian kivi ollut marmoria, kaunis se ainakin oli. Harmi, ettei mitään näytäntöä osunut kohdalle.







keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kyllä Buda oli best!


Pitkä viikonloppu Budapestissä oli ihastuttava! Harvoin on niin, että vaikka vettä ja räntää räimii taivaan täydeltä, jää matkasta silti hullaantunut olo.

Oli hyvä veto hommata Budapest card koko viikonlopun ajaksi. Se pelasti paljon.
Pääsimme myös välittömästi matkatunnelmien ytimeen, kun lentokentältä loikkasimme bussiin 200E ja siitä metroon.

Helppoa oli kuin heinän teko, kun oli mukana elävä kompassi joka heti metrotunnelissa osasi hahmottaa oikeat ilmansuunnat, ja osua oikealle tielle Erzsebet hotelliamme kohti.

Vaikka olin matkaa varatessa tutkaillut hotellin hyvää sijaintia, osoittautui se todella iloiseksi yllätykseksi. Asuimme aivan ytimessä, lähellä siltoja - ja mikä parasta (sateen takia) ratikkapysäkkien tuntumassa.

Torstaina kun saavuimme oli ilma vielä leuto ja kuiva. Silloin tutustuimme öisiin valoihin ja Tonavan kimmeltävään pintaan. Perjantaina jo luikimme raitiovaunusta toiseen veden lotistessa solkenaan. Onneksi myöhään illalla sade taukosi ja saattoi taas kävellä.

Lauantaina oli tihkuinen aamupäivä. Kiersimme Citadellin kukkulan, parlamenttitalon ja kalastajan linnakkeen. Vanha kaupunki jäi näkemättä kun taas piti luimia pois sateen alta ratikkaan.

Sunnuntaiasmuna odotti meitä lumivalkea maisema ja lohdutimme itseämme aamiaisella New York Cafessa ja Sezsnyispan lämpimissä altaissa. Mutta kaupunki oli ihana!

                                     














keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Arjen kuvia ja juurinäyttelyä

Viikonlopun pakkaspäivä vierähti mukavasti valokuvia katsellessa.

Tällä erää kuvia ei katseltu omalta sohvalta, eikä edes tietokoneen ruudulta, vaan lähdettiin oikein erityisesti museoon niitä katsomaan.

Kaapelitehtaalla, Valokuvataiteen museossa on näyttely nimeltä Tuntuuko tutulta? - Valokuvia suomalaisesta arjesta, joka kertoo sykähdyttävällä tavalla koto-Suomemme muuttumisesta muutaman vuosikymmenen aikana.

Kuvista sai katsella omaakin lapsuuttaan. Tuttuja emaloituja kattiloita ja kahvipannuja, pakeliittipuhelimia ja pihasaunojen hetekoita. Ehkä niitä löytää vielä  maaseudun idyllistä, muttei juuri muualta.

Jukkamalemuseossa oli toisenlainen näyttely.

Siellä kuvaajat olivat valinneet teemakseen Juuret.

Niitä oli monenlaisia. Oli tarinoita historiallisista sukujuurista; Italian romanttisesta, ränsistymään jääneestä ja perikunnan riidan alaisesta villasta, lapsuuden metsämaisemiin, jotka edelleen vievät ajatukset aurinkoisiin päiviin.

Oli ihania installaatioita esineistä, jotka palauttavat mieleen lapsuuden ja nuoruuden  ja tuudittavat elämän alkulähteille

Oli myös konkreettisia juurikuvia, jotka toivat mieleen vanhan ajan luonnontieteen tuntien piirretyt kasvitaulut, joita ripustettiin luokan edessä olevaan karttatelineeseen.

Päivä oli mitä kaunein. Pikkupakkasta muutaman asteen verran ja aurinko! Pitkän pimeän jakson jälkeen on tutunut uskomattomalta katsella valkoisena välkkyviä hankia ja niiden pinnalla kimaltelevia timantteja. Yöt ovat kylmiä, ja vielä aamutkin, mutta päivällä lukemat lauhtuvat alle kymmeneen asteeseen ja aurinko oikein jo lämmittää.

No, Helsingissä tietenkin tuuli puhalteli korvat luimuun, mutta Hietalahden torin ympäristön vanhat talot olivat kauniit ja houkuttelivat meidät kävelylle Eiran ihanien villojen kaduille. Siellä viihdyimme kunnes aurinko karkasi ja kylmyys alkoi hiipiä takin hihoista sisään.

Tältä kerralta jäi Sinebrykoffin museon Ippolito Caffi -näyttely näkemättä. Sitä ehtii katsomaan vielä toukokuulle saakka. Ehkäpä sillä reissulla jo kevättähdet ovat kukassa.


torstai 8. helmikuuta 2018

Tähtikirkas yö

"Vincent (Starry, Starry Night)"

Starry, starry night
 Paint your palette blue and gray
 Look out on a summer's day
 With eyes that know the darkness in my soul
 Shadows on the hills
 Sketch the trees and the daffodils
 Catch the breeze and the winter chills
 In colors on the snowy linen land
 Now I understand
 What you tried to say to me
 And how you suffered for your sanity
 And how you tried to set them free
 They would not listen, they did not know how
 Perhaps they'll listen now
 Starry, starry night
 Flaming flowers that brightly blaze
 Swirling clouds in violet haze
 Reflect in Vincent's eyes of china blue
 Colors changing hue
 Morning fields of amber grain
 Weathered faces lined in pain
 Are soothed beneath the artist's loving hand
 Now I understand
 What you tried to say to me
 And how you suffered for your sanity
 And how you tried to set them free
 They would not listen, they did not know how
 Perhaps they'll listen now
 For they could not love you
 But still your love was true
 And when no hope was left in sight
 On that starry, starry night
 You took your life, as lovers often do
 But I could've told you Vincent
 This world was never meant for
 One as beautiful as you
 Starry, starry night
 Portraits hung in empty halls
 Frame-less heads on nameless walls
 With eyes that watch the world and can't forget
 Like the strangers that you've met
 The ragged men in ragged clothes
 The silver thorn of bloody rose
 Lie crushed and broken on the virgin snow
 Now I think I know
 What you tried to say to me
 And how you suffered for your sanity
 And how you tried to set them free
 They would not listen, they're not listening still
 Perhaps they never will

torstai 18. tammikuuta 2018

Some on hyvä renki ja blogi voi nostaa ylös sohvan nurkasta

Bloggaamisen ihanuus ja ihmeet

No johan se on kumma, että aina kaikki asiat halutaan hanakasti kategorisoida ja lyödä yhteen muottiin. Niin kuin nyt tämä blogittelukin. Kovasti annetaan ohjeistusta blogaajille tai bloggaajille (kaksi koulukuntaa?) siitä miten ja mitä ja missä tulee kirjoittaa. No tietysti on hyvä, että opastusta saa markkinoivan blogin kirjoittamiseen, mutta täysin ja aivan on unohduksissa vapaan ilmaisun ja oman ilon vuoksi bloggaaminen.

Kuin kummassa kaikki pitäisi tehdä yleisön ehdolla? Voisipa joku ottaa selvittelyn alle sen, miten julkipäiväkirjan pitäminen voi tuoda iloa ja uusia ihmisiä ja asioita elämään, antaa potkua raahautua ihmisten ilmoille ja opettaa ilmaisemaan ajatuksia kirjallisesti. Lisäksi tietysti tulee yleisten tietoteknisten taitojen kehittyminen; digikuvaaminen, kuvapankkien pito, liittäminen ja linkittäminen, ja paljon muuta, vaikkapa ohjelmointikielen alkeet, jos niin haluaa - ja nälkä kasvaa syödessä.

Jaa, että miksi kenenkään elämä olisi niin mielenkiintoinen, että siitä pitäisi julkiseen blogiin huhuilla. No miksi ei olisi? Yksilölliset ovat meidän kaikkien polut, tuskin kellään toisella on aivan samoja latuja kuljettavanaan. Ja jos sille tuntuu, voi julkaisulla pitää yhteyttä omaan porukkaan, lapset ja vanhemmat pysyvät kartalla tekemisistä ja ajatusten kulusta, meillä kaikilla kun on niin valtavan monta eri puolta, että kaikesta ei kahvipöydän ääressä tule kuitenkaan keskusteltua samalla laajuudella kuin yhteisen katon alla eläessä.

Onko blogisi tylsä? No hei, elämä on. Aika usein arki on vaan arkea eikä siitä sen enempiä kannata hekumoida. Turha on tehdä kiiltokuvablogia jossa aina aurinko paistaa ja ollaan ruusuisen pilven reunalla.

Jos lukijoita halajaa, täytyisi keskittyä yhteen aiheeseen. Muotiblogi, ruokablogi, matkablogi, kirjablogi. Vaan jos ei tahdo? Jos haluaakin vain lokikirjan omaisesti kirjata tapahtumia ja palata joskus vaikka katsomaan, että missäs sitä oltiinkaan kesällä 2010? Hassua, että itse kaivelen historiasta mielelläni säätietoja. Jos en ole mitään kirjannut ylös pakkasista tai helteistä, niin harmittaa. Siitäpä syystä olen nykyisin jonkun maininnan vallitsevasta kelistä kirjannut ylös.

Kyllä se vaan on niin, että bloggaamisessa on kyse kehtaamisesta. Siinä kun itse saa iloa lukijoiden kommenteista ja lisääntyvistä täplistä maailman kartalla. Voi ehkä tuottaa matkavinkin jollekulle tai ihanan musiikillisen muiston toiselle. Ei kaiken aina pidä olla niin vakavaa, ei ole jokaisen tarve nousta mediamoguliksi tai arkea korkeammalle. Blogi muistuttaa tässä mielessä twitteriä, seurata saa jos tahtoo ja linkata voi mutt' ei oo pakko.

Ai niin, yksi neuvoista oli "Ole rohkeasti jotain mieltä". No, nyt huomasin olevani.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Costa Blancan puutarhoissa - osa II

El Sueño, Ondara

Ihan toisenlainen oli hotellimme esitehyllystä bongattu, samaten aivan lähellä Deniaa sijaitseva El Sueño. Nimi viehätti kovin, onhan omakin virtuaalitarhani nimeltään Haaveilijan puutarha.
Tämä haaveuni oli toisenlainen. Kurnautimme taas kerran portille joka oli kiinni. Mutta pian siihen ilmestyi portin takaa olkihattuinen mies lapio kädessään, häneltä sain huikatuksi, että sopiiko tulla "esta Abierto?" Ja sesam - portti avattiin ja meidät ohjattiin ajamaan peremmälle pihamaalle. No muutama parkkiruutu löytyi pergolan alta. "Emäntä tulee pian esittelemään paikkoja," sanottiin ja kohta tulikin talon sisältä iloisesti hymyilevä emäntä meitä tervehtimään.
Saimme kierroksen kädestä pitäen ja minä otin sen rohkeasti kielikurssina, pyysin kaiken informaation espanjaksi, muutamia englanninkielisiä täydennyksiä lukuunottamatta, joilla ymmärrystäni täytyi aina välillä jonkin verran avittaa.
Tämä puutarha on suurimmalta osalta keskittynyt traakkipuihin, mehikasveihin, kaktuksiin, aloeihin ja agaveihin ja näitä ympäröiviin hedelmäpuihin. Oli monia erilaatuisia appelsiineja (makeita, saimme hedelmät mukaamme) granaattiomena, manteli, kirsikka, nispero, sitruuna, luumu ja pomelo, ainakin nämä puut jäivät mieleen. Sitruksissa oli hedelmiä, ja granaattiomenassa yksi näytekappale. Muut olivat jo talviunessaan.
Puutarha ei juuri nyt ollut parhaimmillaan, sillä herkät mehikasvit oli peitetty kylmien öiden varalta kuivilla lehdillä ja korsilla sekä suojattu vihreillä suojakatoksilla, mutta saimme perinpohjaisen esittelykierroksen valokuva-albumien kera. Jokaisesta kohteesta saimme nähdä kuvat kukinnan parhaimmasta vaiheesta. Ja toki monet lajit olivat kukassa jonkin verran nytkin. Harmi, etten osaa kasvien latinankielisiä nimiä, olisin oppinut paljon enemmän.
Pian lähtömme jälkeen sain facebookissa nähdä kuvan, kuinka el Sueñon puutarhat olivat peittyneet lumeen. Onneksi kasveilla oli hyvät suojaukset.

Ihanaa, että tämä unelma on toteutunut. Puutarha on viisitoista vuotta vanha, vanhimmat traakkipuut neljätoistavuotiaina ja aika nuoria ja pieniä vielä. Emäntämme visio oli jo tulevissa vuosissa, jolloin puut ovat suuria ja täyttävät tilaa eri tavalla. Antavat silloin ehkä myös enemmän suojaa herkille mehevävartisille kaunottarille. Lopuksi saimme kierroksen karppialtaalle, näimme kilpikonnan, tutustuimme luolaan, jonka sisälle saattoi kuumana päivänä vetäytyä nauttimaan veden solinasta ja viileydestä. Mahtava paikka jäi lämmöllä mieleeni.