Kukoistava puu ja kehitysavun suoma juurihoito

James Tooleyn kirja Kukoistava puu, kuinka maailman köyhimmät ihmiset kouluttavat itseään, on poikkeuksellinen. Vaikka teos on eräänlainen raportti koulutustutkimuksesta, lukee kirjan kuitenkin ahmien.

Kirja sekä ihastutti, että vihastutti ja taatusti avarsi katsetta ja laajensi maailmankuvaa. Ja saman sai kokea Tooleykin kohdallaan, kun ryhtyi tutkimaan maailman köyhimpien ihmisten koulutusoloja tänä päivänä ja kautta vuosisatojen.

Taas kertaalleen saattoi todeta, että korkealla koulutuksella ei välttämättä ole mitään tekemistä sivistyksen kanssa. Ahdistavalle tuntuivat tiedot siitä, kuinka kirjassa käsiteltyjen kehittyvien maiden valtion kouluissa opetuksen taso saattoi olla alhaisemmalla tasolla kuin köyhäinkouluissa tarjottu opetus. Tämä johtui pääasiallisesti opetusorganisaation sitoutumattomuudesta työhön sekä siitä, että kehitysavun turvin maihin on yritetty sellaisenaan ajaa länsimaista koulumallia, joka monelta kantilta katsottuna näyttää Tooleyn mukaan olevan sopimaton näiden vanhojen kulttuureiden omaksuttavaksi. Länsimainen malli, jossa automaattisesti luotetaan, että homma toimii, kun osaavat ihmiset on pantu asialle, ei alkuunkaan menestynyt noissa oloissa. Vai mitä olisi ymmärrettävä koulusta lintsaavista opettajista, saatikka siitä, että opettajat vaikkapa nukkuivat oppituntien aikana.

Tooley on tehnyt laajan tutkimuksen, joka kattaa maailman köyhien asunalueita Kiinassa, Intiassa ja Afrikassa. Kaikissa noissa hän on tutkimuksillaan osoittanut olleen kukoistavaa koulutustoimintaa jo ennen kehitysavulla tuotettua koulumallia. Esimerkiksi Intiassa on toiminut yksityisin varoin ylläpidetty koulujärjestelmä jo hyvin paljon ennen Britti-imperiumin saapumista maahan. Ja vaikka historia on yrittänyt antaa Intian koululaitoksesta kiitoksen Britanniasta saapuneille opeille, pystyy Tooley osoittamaan, että itse asiassa vanhassa Intiassa käytettyjä opetusmetodeja on aikoinaan viety Britanniaan. Näihin on kuulunut mm. malli, jossa edistyneemmät lapset ovat opettaneet nuorempiaan ja hitaammin oppivia. Näin lapset ovat oppineet alkeisopetusta toisiltaan ja metodi on ollut oikein hyvin lapsia motivoiva ja innostanut hyviin tuloksiin.

Länsimaisin "pakkokeinoin" ja myöhemmin kehitysavun turvin on sitten ryhdytty viemään valoa pussissa köyhien keskuuteen ja perustettu maahan koulujärjestelmä joka on hyvin kallis ylläpidettäväksi, ja jossa opetustyötä ei riittävästi valvota ja joka kaiken lisäksi epäonnistuu opetuksen tarjoamisessa kaikille ryhmille, mm. kaikkein köyhimmille.

Kirja on erittäin mielenkiintoisesti kirjoitettu ja sen sivuilta saa paljon tietoa eri maiden asuinoloista, historiasta ja kulttuurista. Se vie lukijan virkaintoisten viskaaleiden toimistoihin sekä sydämellisten koulujohtajien savimajoihin. Kirjan nimen Tooley on ottanut Gandhin puheesta, jossa Gandhi on verrannut Intian historian opetusjärjestelmää kukoistavaan puuhun, jonka britit kiskoivat omilla toimillaan maasta juurineen.