torstai 26. kesäkuuta 2014

Intiassa monikanavaisesti



Kevätkesän kuluessa on tullut luettua kirja jos toinenkin. Aivan mukaviahan ne ovat olleet, eivät vaan jostain syystä ole avanneet tarinasuonta.

Mutta nyt viimeeksi lukemastani Mikael Bergstrandin kirja Delhin kauneimmat kädet, jäi mieleen intialaisen mentaliteetin kuvaustensa vuoksi. On kirja juoneltaankin viihdyttävä ja minun lukemistossani raikkaan oloinen sikäli, että päähenkilönä on pitkästä aikaa mies.

Tarina kertoo viisikymppisen viestintätoimiston copy/AD:n, Göranin elämästä avioeron, irtisanomisen ja kultaisen käden puristuksen jälkeen. Kotosalla nyhjöttävän ja masennukseen uppoutuneen miehen voimauttajaksi koituu vanhojen kantajermujen kokoontumisen seurauksena tullut kutsu ja mahdollisuus osallistua Intian kierrokseen, jonka vetäjänä toimii entinen opiskelukaveri, boheemi ja oman tiensä kulkija Erik.

Intia osoittautuu Göranin ennakkoluulojen kuvaksi, yllättää hajuillaan, vilinällään ja värikkyydellään. Sairastuttaa turistiripuliin ja tyrmää köyhyydellään, mutta tarjoaa myös välittömiä ihmisiä, ystävyyttä, hyväksymistä ja varauksetonta mukaan ottamista.

Kulttuurin kuvaukset ovat riemastuttavia. Intialaisen ystävän, Yogin, opettavaiset lauseet kertovat paljon. (Seuraavat lainaukset ovat muistin varaisesti kirjoitetut.)

Yksi ajatuksista menee jotenkin näin:

 "Parahin Gora, Intia on suuri maa, ihmisiä on paljon ja kaikille pitää riittää chapatia. Eikä oven vartijan työ ole kovin kiinnostavaa, joten hän tarvitsee välillä kaikkein erinomaisinta vaihtelua ja sitä tarjoaa, kun hän välillä saa tarkastaa kuitteja ja lyödä niihin kaikkein kauneimpia leimoja. Samoin kengän kiillottaja tarvitsee chapatinsa, ja samoin se, joka heitti mitä arvokkaimman lehmän lantaa kengillesi, saa osansa tästä chapatista. Sinun Gora, pitäisi olla mitä onnellisin, että olet järjestänyt niin monelle mahdollisuuden hankkia chapatia ja saanut hankittua mitä parhaimpia kalsareita ja tuottanut iloa kalsarikauppiaille ja kengänkiillottajille sekä heidän perheilleen."

Toinen mieleen jäänyt ajatelma koski myöhästymistä:
"Gora hyvä, ei sinun pidä moittia minua siitä, että tulin tunnin myöhässä sovittuun tapaamiseen. Et sinä tuntia menettänyt, vaan sait käyttöösi ylimääräisen tunnin. Sen tunnin aikana, kun odottelit minua tapaamiseen, sait maistella mitä maukkainta intialaista teetä, seurata ohi kulkevia ihmisiä ja istua kiireettömänä, kokien asioita, joita et olisi nähnyt jos olisin tullut ajoissa. Näin ollen sinä et menettänyt tuntia, vaan sait ylimääräisen tunnin itsellesi käytettäväksi mitä parhaimmaksi nautinnoksesi."

Tämän kirjan jatkoksi osui kuin nenä päähän televisiossa pyörivä maailman puutarhoja esittelevä sarja, jonka tuoreimmassa jaksossa Monty Don kierteli Intiassa, muun muassa juuri Delhissä sekä vehreässä Keralassa.


Lisäksi osui silmiin vielä toinen Intian kuvaus, nimittäin elokuva Ennen sateita, joka on intialais-brittiläistä yhteistuotantoa ja kuvaa britti-imperiuminen viimeisiä aikoja Intian peräsimessä.

Surullinen tarina, joka kuvastaa hyvin naisen asemaa sikäläisessä kulttuurissa - ja, meinasin sanoa - siihen aikaan - mutta kun tarkemmin tulin ajatelleeksi, ovat viimeaikaiset naisiin kohdistuneet väkivaltarikokset siellä vielä tänäkin päivänä ikävä arkinen totuus.